sunnuntai, 26. tammikuu 2014

Vesijuoksu on viikon sana

No niin. Sunnuntai-ilta on täällä ja hyvin on proggiksen kanssa mennyt; treeniä on ollut tarpeeksi ja ruokakuviot ovat pysyneet hyvin hanskassa. Perjantainen työreissu tosin meni vähän soveltaen; toisen kanssa reissattaessa kun ei oikein voi välipaloja vetää silloin kun sopii ja tarjolla oleva ruoka on, mitä on. Onneksi kuitenkin ABC-aseman valikoimista löytyi ruisleipä kinkulla, kananmunalla ja kasviksilla, eli se meni kyllä ohjeiden mukaisesti. Tosin ohjeissa ei ole määritelty, saako muna olla paistettu... Lounasravintolassa taas vaihtoehtoja oli tasan yksi: winerleike. Eli leivitettyä pihviä oli paikko ottaa, enkä kehdannut niitä päällysteitä bisnesseurassa poiskaan kaapia. Keitetty peruna ja kasvikset meni hyvin ohjelmaan.

Ensi torstaina olemme työporukalla menossa syömään ja teatteriin. Täytyy perehtyä etukäteen ravintolan tarjontaan, jotta voin tilata sopivimman vaihtoehdon päivälliseksi. Perjantaina on taas työreissu edessä, jonka päätteeksi ajattelin mennä kaverin luokse käymään - asuu meinaan niillä nurkilla. Tällä kertaa aion laittaa välipalaeväät valmiiksi niin ei tarvitse asiasta stressata reissussa. Näin oli tarkoitukseni toimia viime perjantainakin, mutta nukuin pommiin ja heräsin vain 10 minuuttia ennen kuin työkaveri oli tulossa hakemaan minua. Meni siis aamuvalmistelut vähän niin ja näin.

Liikuntakertoja ennen ensi ryhmätapaamistamme tiistai-iltana on ohjelman mukaan oltava vähintään kolme. Minulla niitä on tällä hetkellä viisi: to 30 minuutin pace(circular)-tunti, pe 50 minuutin vesijuoksu, la 60 minuutin vesijuoksu ja crosstrainer+soutu+crosstrainer (20+20+20)-treeni salilla, ja tänään kävin taas vesijuoksemassa 50 minuuttia. Huomenna haluaisin pace-tunnille, mutta varaustani ei ole vahvistettu vielä. Minulla on voimassa oleva varaus spinning-tunnille, mikä ei ole heikko vaihtoehto sekään! Tykkään itse kovasti vesijuoksusta, mutta minun varmaan pitänee jatkossa lisätä muiden treenien määrää. Onhan se olo spinningtunnin jälkeen kaikkensa antanut kun taas vesijuoksun jälkeen fiilis on kyllä hyvä, mutta ei samalla tavalla rasittunut.

Kokonaisuudessaan on mennyt viikko oikein hyvin ja odotankin jo innokkaasti tulevia treenejä ja etenkin tiistai-illan ryhmätapaamista (ja punnitusta).

 

tiistai, 21. tammikuu 2014

Tipatonta tiedossa

Lähdin superajoissa töistä tänään, jotta ehtisin reippaasti ennen viittä paikan päälle. No, bussi olikin mennyt etuajassa, joten odottelin seuraavaa sopivaa bussia noin 25 minuuttia, vaihdoin junaan ja nappasin Pasilasta taksin. Olin perillä 10 minuuttia etuajassa ja siitä iloinen. Ohjelma aloitettiin tietty 10 minuuttia myöhässä...

Mutta mitäpä siitä! Ensimmäinen ryhmän kokoontuminen takana ja olen innosta pinkee mutta vielä aika sekavin ajatuksin tuota ruokalistaa tsekkailen. Kävin kaupassa tapaamisen jälkeen ostoksilla ja aika erikoistakin kamaa sitä koriin tuli kasattua: soya ja nordic-juomia maustamattomina. Miltähän nekin maistuu...? Herkkuja ei syödä kahteen viikkoon eikä aljolia nautita koko kurssina aikana eli kahteentoista viikkoon.  Pidin viime vuonna pitkän tipattoman alkuvuodesta (yli sata päivää) enkä ollut tänä vuonna sellaista aatellut pitää, mutta näillä mennään. Eipähän tartte kärsiä krapuloistakaan! Ohjaaja tuntui tosi hyvältä ja kunnon tsempparilta - ja törmäsinpä kurssilla vielä vanhaan opiskelukaveriinikin.

Nyt pitäisi alkaa suunnitella treeniohjelmaa tuleville viikoille. Sovittiin jo kaverin kanssa vesijuoksutreenit sunnuntaille. Menisköhän sitä huomenaamulla jumppatunnille?

 

maanantai, 20. tammikuu 2014

Treenilaukku on pakattu

034-normal.jpgAloitin uuden vuoden jumppaamalla ja jatkoin treenaamista seitsemän päivää, kunnes flunssa iski. Nyt pari viikkoa myöhemmin olen vieläkin hiukan vajaakuntoinen, mutta ehtinyt sentään perehtyä Helsingin laihdutusryhmien tarjontaan ja tehnyt valintani. Painonvartijoita ei Suomessa enää ole, joten oli pakko keksiä jotain muuta. Googlettelin aikani ja löysin sen, minkä uskon olevan paras vaihtoehto minulle: Paras Pudottaja -ryhmä Finnbodyllä. Se alkaa huomenna.

Olen koko loppu- ja alkuvuoden käyttänyt aikaani uusien treenikamppeiden etsintään ja sopivan treenin suunnitteluun. En ole vielä varma, miten homma etenee, mutta ainakin liikuntaa on tiedossa ja tavallista ruokaa aion syödä. Karppaamalla en aio laihduttaa. Olen sitä takavuosien PT:ni suosituksesta kokeillut enkä siitä innostunut. Kahdessa viikossa paino nousi viisi kiloa ja se sai aikaan aimoketutuksen ja pysäytti hyvin menneen laihduttamisen.

Mitäpä noista vanhoista. Nyt on elopainoa kertynyt pilvin pimein, enkä voi siitä tuota takavuosien PT:tä syyttää. Aika ottaa ohjat käsiinsä ja pyrkiä takaisin vanhoihin mittoihin. Tää sopii tähän elämäntilanteeseeni aivan loistavasti, olenhan sinkku ja vastavalmistunut; minun ei siis tarvitse käyttää kaikkea vapaa-aikaani opiskeluun enää. Ja sinkkuna nyt vaan kaikki on helpompaa. Ainakin niin olen kuullut.

Sunnuntaina ostamani upouusi treenikassi on siis pakattu ja huomenna on ensimmäinen PP-ryhmän kokoontuminen. Jännittää. Wish me luck!